Pohjois-Savon ELY-keskus jakoi vuonna 2019 noin 1,26 miljoonaa euroa avustuksia kalastonhoitomaksuista kertyneistä varoista
Pohjois-Savon ELY-keskus on jakanut vuoden 2019 aikana Järvi-Suomen alueen kalatalousviranomaisena Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa, Keski-Suomessa, Päijät-Hämeessä, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Pohjois-Karjalassa yhteensä noin 1,26 miljoonaa euroa avustuksina kalataloutta edistäviin hankkeisiin ja kalatalousaluetoimintaan. Varat ovat kertyneet kalastajien maksamista kalastonhoitomaksuista. Edellä mainittujen varojen lisäksi Pohjois-Savon ELY-keskus on myöntänyt Pohjois-Karjalan kalatalouskeskukselle eduskunnan sille osoittaman 100 000 euron suuruisen erillismäärärahan kalastuksen valvontatoimenpiteisiin.